Auto on pakattu täyteen huonekaluja, vaatteita, kattiloita, astioita, verhoja ja valokuvia. Tavaroita on hankittu kirpputoreilta, kaupoista, kotoa ja mummin vintiltä. Kummitäti on jaksanut linkkailla tori-ilmoituksia retroista tv-tasoista ja vanhemmat auttaneet hoitamaan muuttoon liittyviä käytännön asioita. Nyt auton keula osoittaa kohti Tamperetta. Jännittää, itkettää ja hirvittää, mutta samaan aikaan ei malttaisi odottaa uutta erilaista elämää ja sen tuomia muutoksia.
Päätös lähteä opiskelemaan lähes viidensadan kilometrin päähän oli samaan aikaan helppo ja vaikea. Oman unelma-ammatin takia lähtisin varmaan vaikka Inariin, mutta samaan aikaan vaakakupissa painaa perhe, ystävät, pienen kylän tunnelma ja tutut kotimaisemat. Muutos tulee olemaan iso, vaikkakin ehkä ihan tarpeellinen. Itselleni ja varmasti monelle muullekin nuorelle tekee ihan hyvää lähteä äidin ruokapadoilta ja opetella keittämään ne perunat ihan itse. Kotiin voi kuitenkin soittaa ja pyytää apua. Oma kokemukseni onkin aina ollut, että yksin ei tarvitse pärjätä.
Uuteen ja isoon kaupunkiin muuttaessa on monta asiaa, jotka mietityttävät. Onko koulussa omanhenkisiä ihmisiä? Alkaako kaupunki tuntua kodilta? Miten sopeutuu siihen, ettei kotona aina olekaan muitakin? Onko olo usein yksinäinen? Uskaltaako ulkona liikkua iltaisin yksin ilman, että tarvitsee pelätä jonkun huutelevan tai ahdistelevan? Kotikotona Tohmajärvellä ei ole tarvinnut pahemmin miettiä moisia asioita. Silti luulen, etten ole yksin ajatusteni kanssa, vaikka moni onkin jo alun perin lähtöisin isommasta kaupungista.
Sopeutuminen uuteen ympäristöön on kuitenkin loppupeleissä pitkälti itsestä kiinni. Kukaan ei pakota pysymään vain neljän seinän sisällä yksinään tai kiellä tekemästä mitään mielenkiintoista omassa arjessaan. Yksin asuminen mahdollistaa oman elämän tekemisen juuri sellaiseksi kuin itse haluaa. Omalla kohdallani lempiasioitani ovat kodin sisustaminen, uusiin ihmisiin tutustuminen, omista raha-asioista ja taloudesta huolehtiminen, vapaus tehdä mitä haluaa ja ylipäänsä itsenäistyminen ja vastuun ottaminen.
Niitä, joilla opiskelupaikan hakeminen on vielä edessäpäin, kehottaisin miettimään omia vaihtoehtoja myös oman mukavuusalueen ulkopuolelta. Onko se lähin opiskelupaikka oikeasti se, minne haluat vai sattuuko se nyt vain olemaan lähimpänä ja kaikki kaveritkin ovat menossa sinne? Totta kai nämäkin perusteet ovat hyviä, mutta kannattaa silti olla avoin kaikelle uudelle. Myös vanhempien olisi hyvä muistaa olla kannustavia lapsiensa unelmien suhteen, sillä joillekin tuntuu olevan tärkeämpää, että oma jälkikasvu seuraa esimerkiksi samoissa jalanjäljissä, joita he itse ovat kulkeneet. Elämää eletään kuitenkin vain itseämme varten, eikä silloin kannata antaa kovin suurta painoarvoa muiden mielipiteille.
Emma Hyttinen
Kirjoittaja on Värtsilästä Tampereelle muuttanut 18-vuotias nuori, joka aloittaa ensihoito-opinnot TAMKissa ja hakee opintojen ohessa haaveidensa opinahjoon Polamkiin.