Mitä kuuluu suurimmalle kansankirkollemme näinä päivinä ja näillä selkosilla?
Pari ajankohtaista asiaa, seurakuntavaalit ja Joensuun seudun seurakuntayhtymän kariutuminen laittoi pohtimaan tällaista.
Äskettäin pidettyjen seurakuntavaalien äänestysaktiivisuus oli valtakunnassa reilut 14 prosenttia. Keski-Karjalassa se oli vielä pienempi. Seurakunnan äänioikeutetuista joka seitsemättä kiinnosti antaa äänensä, vaikka itse vaalitoimitus oli ennakkoäänestyksineen tehty todella helpoksi. Ostoksilla käydessäkin se onnistui. Mutta ei vaan väkeä kiinnostanut.
Miksi? Onko seurakunta etääntynyt ns. tavallisista kaduntallaajista?
Jonkinlaisen vastauksen yllä oleviin kysymyksiin antoi keskustelu, jota käytiin, kun yritettiin perustaa Joensuun seudun seurakuntayhtymää.
Yhtymää valmistelleessa Siun seurakunta-hankkeessa oli mukana hyvin erilaisia seurakuntia. Osalla talous nojaa omaisuuteen ja henkilöstöä on ollut mahdollista palkata niin, että sijaisuusjärjestelyt toimivat. Osalla taas realisoitava omaisuus on kohta syöty ja käsissä on kuluja tuottavaa kiinteistömassaa. Henkilöstöäkin pienissä seurakunnissa on pahimmillaan vain yksi kutakin vastuuvirkaa kohti, mikä tekee toiminnasta erittäin haavoittuvaa ja kollegiaalisen lähituen puute vaikuttaa osaltaan myös työssä jaksamiseen.
Seurakuntayhtymää vastustaneet perustelivat näkemyksiään muun muassa seuraavasti: ”Hankkeella ei katsottu olevan menestymismahdollisuuksia, koska hyvinvoivat seurakunnat eivät ole halukkaita yhtymän muodostamiseen.” Tai, että ”keskusteluissa tuli esille pelkoja, että seurakunnan omaisuus menee yhtymälle”.
Kun puoltajat taas totesivat muun muassa, että ”hankkeen tarkoituksena on taata seurakuntien hengellinen työ ja alueellinen identiteetti; laajapohjaisella yhtymällä turvattaisiin koko uuden yhtymän alueen seurakunnallinen työ”.
Ihan tavallisena seurakuntalaisena mietin, kiinnostaako minua se, että tiedän seurakunnallani olevan metsäomaisuutta. Vai se, että seurakuntaorganisaatiolla olisi voimavaroja toteuttaa jatkossa myös pienillä paikkakunnilla seurakuntalaisille tärkeää tehtäväänsä.
Ja missä on seurakuntien välinen solidaarisuus? Iso kirjakin sanoo asiasta muistaakseni jotain tähän tyyliin, että jos sinulla on kaksi paitaa voit antaa toisen hänelle, jolla ei ole.
Kun se päätösvaltakin tavallista seurakuntalaista koskevissa kysymyksissä olisi pysynyt paikallisella tasolla.
Tässä vielä konkreettinen esimerkki seurakuntayhtymän ”leveämpien hartioiden” mahdollisuuksista: Kiihtelysvaara saa palaneen kirkon tilalle uuden. Rakentaisivat vielä sellaisen kirkon, joka sopisi monipuoliseen käyttöön, esimerkiksi pienten konserttien pitopaikaksi.
Toivottavasti lähitulevaisuudessa löytyy ratkaisuja, millä seurakunnallinen työ tavoittaa sitä tarvitsevat kattavasti koko maakunnassa. Muulloinkin kuin adventtiaikaan.
Kari Sarkkinen
kari.sarkkinen@kotikarjala.fi