Julkaisemme Pohjois-Karjalan paikallislehtikerhon Vuoden positiivisin juttu -kilpailussa voittaneen jutun uudelleen. Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Koti-Karjalassa 18.8.2021.
TOHMAJÄRVI
Kari Sarkkinen
Istumme elokuun ensimmäisen viikon keskiviikkona Sanna Kainulaisen ja Ville Kivivuoren kanssa Nymanin talon piha-alueella. Muistelemme viikkoa aiemmin saman alueen puutarhaan tunnelmaa tuonutta Sua vain yli kaiken mä rakastan -konserttia. Konsertissa esiintyi myös Villen poika Gabriel.
Oli muutama päivä hääjuhlaan, jossa Sannan sukunimeksi sinetöitiin Kivivuori. Rakkaus näkyi haastattelun aikana Sannan ja Villen katseissa, ilmeissä ja eleissä.
Sanna, Ville ja Gabriel Kivivuoren konsertti Nymanin puutarhassa oli yleisölleen upea elämys.
Kari Sarkkinen
Musiikki yhdisti jo lapsuusvuosina
Yhteisen sävelen löytänyt pari tunsi toisensa jo lapsuusvuosina Tohmajärvellä. Jopa pientä ihastustakin oli ilmassa teinivuosina, kun nuoret harjoittelivat samassa orkesterissa.
Elämänpolut veivät tuolloin kuitenkin eri suuntiin. Sannan musiikillinen ura jatkui opiskelujen jälkeen viulunsoiton opettajana mm. Keski-Karjalan musiikkiopistossa ja Joensuun konservatoriossa. Ville lähti lukion jälkeen ensin seitsemäksi vuodeksi Hollantiin ja sittemmin 12 vuodeksi Meksikoon yhdessä vaimonsa Alejandran ja kolmen poikansa kanssa. Siellä hän toimi sellistinä ja sellonsoiton opettajana.
Villen vaimo sairastui syöpään ja menehtyi kolmen vuoden sairastamisen uuvuttamana kuusi vuotta sitten kesäkuussa. Ville näki tässä vaiheessa parhaaksi muuttaa poikiensa kanssa takaisin Suomeen.
Sanna oli myös jäänyt leskeksi ja kahden pojan yksinhuoltajaksi muutamia vuosia aiemmin.
Hänen miehensä Esan kuolemasta on nyt 13 vuotta. Esa menehtyi rutiininomaisen leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin äkillisesti ja odottamatta.
Elämänkohtalot ja -urat yhdistivät aikuisiällä
Sanna ja Ville kohtasivat konservatorion käytävillä. Työ yhdisti hyvin erilaiset elämänurat ja kohtalot.
– Jossain vaiheessa rohkaistuin kysymään Sannalta, että mennäänkö syömään. Huomasimme, että meillä on valtavasti yhteistä huolimatta siitä että olimme asuneet eri puolilla maailmaa. Alusta asti välillämme on ollut aivan erityinen yhteys, Ville kertoo.
– Leskeksi jääminen vaikuttaa elämän kaikkiin osa-alueisiin. Oli helpottavaa jakaa siihen liittyviä asioita ihmisen kanssa joka oli kokenut saman. Leskeys ei ole kuitenkaan ainoa meitä yhdistävä asia. Ymmärrämme elämää paljolti musiikin kautta ja se on hyvin tärkeä osa meitä molempia, Sanna jatkaa.
Villen ja Sannan katseet kohtasivat useita kertoja heidän kanssaan jutellessa.
Kari Sarkkinen
Lapset saavat kuulla ja nähdä tarinoita menehtyneistä vanhemmistaan
Villen vanhin poika Daniel oli äitinsä kuollessa 12-vuotias, Gabriel vuotta nuorempi ja Emilio vasta 6-vuotias. Pojille jäi äidistään paljon hyviä muistoja vaikka viimeiset vuodet olivatkin sairauden sävyttämiä.
Sannan Vertti oli isänsä kuollessa alle parivuotias ja pikkuveli Veeti vielä äitinsä vatsassa.
– Muistot vanhemmallakin lapsella ovat vähäiset. Sekä Vertin että Veetin mielikuva isästään on piirtynyt tarkemmaksi valokuvien ja sukulaisten kertomien tarinoiden kautta, Sanna kertoo.
Tänä päivänä elämä on hyvää. Sanna, Ville ja lapset muistelevat edesmenneitä puolisoita ja vanhempia lämmöllä ja huumorillakin.
– Meille on hyvin luontevaa jutustella poikiemme kanssa Ale-äidistä ja Esa-isästä. Muistella mukavia ja nauraa hassuille jutuille, Sanna ja Ville kertovat.
Nuorena leskeksi jääminen pysäytti.
Nuorena leskeksi jääminen tuntui pysäyttävältä. Sanna kertoo, että onneksi ympärillä olivat tukijoina omat vanhemmat, veli perheineen sekä puolison äiti ja sisar. Voimia antoi tietysti myös pieni Vertti ja vielä syntymätön pikkuveli.
– Melko erilaista olisi ollut mennä eteenpäin ilman lapsia, he antoivat merkitystä elämään, Ville lisää.
Kohta vaimon kuoleman jälkeen hän muutti lastensa kanssa Suomeen. Vanhemmat ja sisarukset ovat olleet Villelle ja hänen pojilleen tärkeä tukiverkko.
Yksinäisyys hiipi elämään
Vaikka tukijoukot auttoivat, yksinäisyyskin hiipi elämään, sen molemmat joutuivat kokemaan. Ville kertoo yksinäisten illan ja yön hetkien olleen pahimpia, niihin ei tukiverkosto yltänyt. Sanna sanoo alkuun laskeneensa tunteja miettiessään, milloin helpottaa. Tutuksi tuli ajatus, että ensimmäinen etappi on kuolinvuosipäivä, mutta vuoden matka tuntui ikuisuuden mittaiselta.
Ammattiapu on ollut merkittävä tuki sekä Villelle että Sannalle. He suosittelevat sitä kriisitilanteessa kaikille. Alkuun oman tuskan keskellä saattaa tuntua, että se oma lähipiiri ja ystävät riittävät, mutta kyllä ammatti-ihmistenkin tarjoamaan apuun kannattaa turvautua.
– Me molemmat olemme läpikäyneet Kelan tukeman psykoterapian. Sen antaman tuen merkitys on tosi iso, Sanna painottaa, ja jatkaa, että kriisin kokeneelle on helpottavaa tietää, että silloin ja silloin on tapaaminen ammattilaisen kanssa. Jaksan siihen saakka, sitten saan purkaa pahaa oloani ja jaksan taas eteenpäin.
Lohtuilloista apua toisille samoja tunteita kokeneille
Sanna ja Ville tavallaan aloittivat yhteiset konsertit Nymanin puutarhan rakkauden täyteisellä Sua vain yli kaiken mä rakastan -konsertilla. Tuoretta avioparia innostaa ajatus toisten auttamisesta musiikin keinoin. Idean työnimenä on Lohtuilta, jonka ohjelma sisältäisi musiikkia, runoja, ajatuksia ja kokemuksia surusta ja sen kanssa elämisestä.
He tietävät, että suru on pohjaton tunne, josta ohi pääsemiseen ei ole reseptiä. Kuitenkin se, että saa puhua ja kuulla toisten tarinoita, usein helpottaa. Musiikki sinällään on myös lohtua tuova asia.
Sanna ja Ville miettivät nyt yhteistyötahoja näiden Lohtuiltojen järjestämiseen.
– Me olemme saaneet runsaasti tukea ja apua, nyt olisi meidän aika auttaa muita, onnellinen pariskunta toteaa.