Juna läh­tee ase­mal­ta.

Kuk­kia poi­kien hiuk­sis­sa

ja rai­teil­la.

Huu­lil­la rak­kaan suu­del­ma

ja häi­väh­dys ruu­sun­tuok­sua.

Saap­paat kiil­tä­vi­nä,

soit­to­kun­ta soit­taa mars­sia,

jos­sa soi voit­to ja kun­nia.

Pirs­tou­tu­neen akaa­si­an juu­rel­le,

jo­hon me­hi­läi­set ei­vät enää ke­sä­kuus­sa saa­vu,

tuu­li len­nät­tää pö­lyä

ja pa­la­van ta­lon kit­ke­rää sa­vua.

Run­nel­tu ruu­mis

las­ke­taan va­ro­en ja hel­läs­ti

ma­ta­laan kuop­paan.

Nuo­ren mie­hen kas­voil­le

on jäh­met­ty­nyt ky­sy­mys:

mik­si?

He te­ke­vät kun­ni­aa,

he, jot­ka vie­lä elä­vät.

Re­pa­lei­nen jouk­ko.

Soit­to­kun­ta ei soi­ta,

kos­ka sitä ei ole.

Voi­tos­ta ja kun­ni­as­ta

ei ku­kaan puhu,

kos­ka kel­lään ei ole sa­no­ja.

Pirs­tou­tu­neen akaa­si­an juu­rel­la,

kun tuu­li len­nät­tää pö­lyä

ja pa­la­van ta­lon kit­ke­rää sa­vua,

sei­soo har­ven­nut ja re­pa­lei­nen jouk­ko.

Rä­jäh­dyk­sen ää­net lä­he­ne­vät…

”Ja kun tuu­li käy yli,

ei hän­tä enää ole

ei­kä hä­nen asuin­si­jan­sa hän­tä tun­ne.” (Ps.103:16)

Runo on omis­tet­tu Uk­rai­nan kan­sal­le ja kai­kil­le niil­le nuo­ril­le mie­hil­le, jot­ka on kut­sut­tu so­taan, oli­pa so­ta­jouk­ko mikä ta­han­sa.

Mik­ko Lap­pa­lai­nen

ro­vas­ti

Se­li­tys­tä hu­na­jal­le: Uk­rai­na tuot­taa pal­jon va­le­a­kaa­sia-hu­na­jaa esim. Ki­o­van ete­lä­puo­lel­la on iso tuo­tan­to­a­lu­ei­den vyö­hy­ke.