Eräs tut­ta­va­ni ker­toi, et­tä hän on var­maan jol­lain ta­val­la riip­pu­vai­nen so­mes­ta, kun jat­ku­vas­ti seu­rai­lee kuka hä­nen ta­ri­noi­taan ja jul­kai­su­jaan kat­soo/kom­men­toi. Loh­dut­te­lin ja sa­noin, et­tä se tai­taa ol­la ny­ky­ään ai­ka yleis­tä.

Ih­mi­nen on lau­ma­e­läin, joka ei ha­lua jou­tua lau­mas­ta eril­leen. Tark­kai­lem­me ja seu­raam­me ym­pä­ris­tö­äm­me so­si­aa­li­sis­sa ti­lan­teis­sa ja mu­kau­dum­me ti­lan­teen mu­kaan it­sel­lem­me eduk­si, et­tei ris­ki­nä oli­si jää­dä ul­ko­puo­li­sek­si. So­si­aa­li­nen pai­ne vai­kut­taa käyt­täy­ty­mi­seem­me jo yh­den­kin hen­ki­lön ol­les­sa seu­ras­sam­me tie­dos­ta­mat­ta it­se sitä vält­tä­mät­tä ol­len­kaan.

Ny­ky­ään kun lau­ma on vie­ty so­meen, on siel­tä ih­mis­mas­san se­as­ta vai­kea omaa paik­kaan­sa löy­tää. Pys­tym­me 24/7 tark­kai­le­maan toi­sia ja it­se­äm­me, sekä var­mis­te­le­maan omaa ase­maam­me lau­mas­sa. On­ko se riip­pu­vuut­ta vai epä­var­muut­ta omas­ta ase­mas­ta? Tyk­käys­ten, seu­raa­jien, kat­so­jien tark­kai­lu on teh­ty ny­ky­ään to­del­la hel­pok­si, osak­seen sii­tä syys­tä kos­ka ih­mi­nen kui­ten­kin te­kee niin. Kaik­ki ha­lu­a­vat var­mis­taa oman ase­man­sa ja paik­kan­sa, ei­vät­kä mis­sään ni­mes­sä ha­lua jää­dä ul­ko­puo­lel­le lau­mas­ta. Otam­me vai­kut­tei­ta muis­ta ja ver­tai­lem­me it­se­äm­me toi­siin, joka on täy­sin in­hi­mil­lis­tä ja kuu­luu ih­mi­syy­teen. Sen ai­heut­ta­mat tun­teet saat­ta­vat ol­la isom­pi on­gel­ma, kuin it­se si­säl­tö mitä toi­set ih­mi­set li­sää­vät so­meen. Em­me voi vai­kut­taa tois­ten tuot­ta­maan si­säl­töön, mut­ta voim­me vai­kut­taa sii­hen, mi­ten ko­em­me sen.

On sel­vää, et­tä mi­nä­ta­ri­nam­me, eli ker­rot­tu ta­ri­na it­ses­täm­me, vaih­te­lee ti­lan­teen mu­kaan. Et ker­ro it­ses­tä­si sa­mo­ja asi­oi­ta kai­kis­sa ti­lan­teis­sa. Se, mitä ker­rot it­ses­tä­si esim. Työ­haas­tat­te­lus­sa ero­aa var­mas­ti sii­tä, mitä ker­toi­sit Tin­de­ris­sä tref­fi­kump­pa­neil­le­si it­ses­tä­si. Mi­nä­ta­ri­na mu­kau­tuu niin ti­lan­teen kuin seu­ran­kin mu­kaan, ku­kaan ei ha­lua an­taa it­ses­tään huo­noa ku­vaa. So­si­aa­li­seen me­di­aan vä­li­täm­me tie­tys­ti mie­lui­sen mi­nä­ku­van it­ses­täm­me, jot­ta oli­sim­me mah­dol­li­sim­man suo­sit­tu­ja ja ty­kät­ty­jä. On täy­sin in­hi­mil­lis­tä seu­ra­ta mui­den re­ak­ti­oi­ta ja­ka­mas­tam­me si­säl­lös­tä, kos­ka me kaik­ki ha­lu­am­me kuu­lua lau­maan ja ol­la var­mo­ja, et­tem­me jou­du ul­ko­puo­li­sik­si.

MEE­RI KÄH­KÖ­NEN