Olin it­se­kin ihan hui­ma pens­ka, niin kuin muut­kin jot­ka oli him­pun van­hem­pia! Rup­po­vaa­ran met­si­kös­sä oli lep­pä ja koi­vu riu­ku­ja kas­va­mas­sa ja alet­tiin kii­ve­tä nii­den lat­vaan. Koh­ta al­koi puit­te­lu, jol­loin tai­vu­tet­tiin omal­la pai­nol­la puu­ta ja men­tiin toi­seen puu­hun, koh­ta siel­lä oli kuin api­na­lau­ma 3-5 met­rin kor­keu­des­sa. Haus­kaa oli, kun­nes erään ka­ve­rin puu ei kal­lis­tu­nut­kaan, kun het­ken riuh­toi sitä lat­vaa. Lat­va kat­ke­si ja poi­ka pu­to­si se­läl­leen maa­han ei­kä hen­git­tä­nyt. Me­hän pe­läs­tyt­tiin al­le 10-vuo­ti­aat ka­ka­rat ja ol­tiin läh­dös­sä jo­kai­nen pois, kun poi­ka sai he hen­keä ja al­koi kil­jua. Kyl­lä hel­pot­ti mei­tä, ei ker­rot­tu kel­le­kään, mut­ta hie­no har­ras­tus lop­pui sii­hen.

Toi­nen har­ras­tus oli se, et­tä kii­vet­tiin liki ison so­pi­van kuu­sen lat­vaan ja las­ket­tiin ok­sia myö­ten mä­keä alas! Sii­nä mei­na­si tul­la mi­nul­le elä­män lop­pu, kun ok­sa liu-us­sa ko­vas­sa vauh­dis­sa kään­nyin pää alas­päin. Kau­huis­sa­ni sain ok­sas­ta kiin­ni ja kään­nyin oi­kein päin ja sii­tä­kös tuli ke­hu­ja. Si­nä­hän tem­pun teit kuu­kaan muu ei mois­ta us­kal­la, olin­han jou­kon pie­nin ja nuo­rin. Sii­hen päät­tyi se­kin har­ras­tus.

RUP­PO­VAA­RAN POI­KA