Jokaisessa majoitushuoneistossa on neljä kahden hengen makuuhuonetta, yhteinen olohuone ja keittiö, mistä löytyvät tarvittavat välineet aamupalan ja ruokailun järjestämistä varten, Pekka Partanen esittelee.
Jouko Väistö
KITEE
Jouko Väistö
Koivikolle 1980-luvun puolivälivälissä rakennettu maaseutuopetuksen asuntola, joka sittemmin menneen vuosikymmenen loppupuolella toimi myös Vastaanottokeskuksen tilana, ei ole jäänyt tyhjilleen.
Asuntolakiinteistön omistukseensa kolme vuotta sitten hankkinut Koivikon Kartano Oy on ottanut sen majoituskäyttöön. Suurin osa tiloista on käytössä jo nyt ja loputkin tulevat ensi kevään aikana.
Uusi majoitusyksikkö pitää sisällään myös nykyaikaiset saunatilat.
Jouko Väistö
Asuntolasta majoituskäyttöön
Yrittäjä Pekka Partanen kertoi harkinneensa asuntolatilojen tulevaa käyttöä pitkään. Pohdinnan tuloksena hän päätyi perusparantamaan asuntolan majoitushuoneistoiksi niin, että jokaiseen huoneistoon tulee neljä kahden hengen huonetta ja niiden lisäksi yhteinen keittiö ja olohuone.
Alkuvaiheessa asuntolaa remontoitiin koeluontoisesti kahden huoneiston verran. Kun kummallekin ilmaantui hyvin käyttäjiä, rakennettiin kakkosvaiheessa yhdeksän huoneistoa lisää ja loppuun investointi on tarkoitus saattaa tulevan vuoden alkupuolella.
Kuusi huoneistoa käsittävän kolmosvaiheen toteutukseen vaikutti ratkaisevasti Rantakentällä ensi kesäkuussa järjestettävä Nightwishin konsertti. Majoitustilojen markkinoinnista konserttivieraille on jo sovittu Kiteen Pallon kanssa.
Kun kaikki huoneistot ovat runsaan puolen vuoden kuluttua täydessä käytössä, mahtuu niihin yhteensä 136 majoittujaa. Tällä hetkellä valmista majoitustilaa on 88 henkilölle.
Kaikissa huoneistoissa on tehty tarvittavat pintakäsittelyt ja ne on kalustettu ja varustettu tarkoituksenmukaisella tavalla. Investointi on toteutettu mahdollisimman pitkälti omana työnä. Mm. kaikki sängyt ja keittiökalusteet ovat yrityksen henkilökuntaan kuuluvan Kari Nuutisen tekemiä.
Majoitustilojen yhteyteen on rakennettu myös nykyaikaiset sauna- ja kokoustilat. Ne ovat luonnollisesti majoittujien käytössä, mutta niitä vuokrataan ulkopuolisillekin.
Saunatilan yhteydessä on idylliset kylpytynnyrit.
Jouko Väistö
Aamiaista itse tehden tai ravintolasta
Majoitustilojen asiakaskunta on tähän asti koostunut paljolti Koivikolla pidettyjen tapahtumien ja koulutustilaisuuksien osallistujista, lähellä olevan Ruutiaisen Puutarhan työntekijöistä sekä seutukunnalla vierailleista komennusmiehistä.
Pekka Partanen kertoo saaneensa positiivista palautetta ennen kaikkea siitä, että majoittujat ovat voineet viettää yönsä omissa oloissaan ja että heille on ollut tarjolla myös aamupala läheisellä Koivikon Kievarilla. Toki he ovat voineet hoitaa ruokailujärjestelyt myös huoneiston keittiössä, mikäli niin ovat halunneet.
Tulevaisuudessa asiakaskuntaa on tarkoitus laajentaa entisestään. Katseet on jo käännetty erilaisten isojen massatapahtumien järjestäjiin, muihin majoituspalveluja tarvitseviin yrityksiin ja tietenkin myös matkailijoihin, jotka tykkäävät viettää vapaa-aikaansa tyypillisessä, perinteistä rikkaassa maalaismiljöössä.