TOHMAJÄRVI
Kari Sarkkinen
Poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän keskiviikkona noin puoli kahdentoista aikaan, jonka mukaan kaistoilla seilaava henkilöauto aiheuttaa vaaratilanteita Joensuuntiellä. Epäillysti huumausaineiden vaikutuksen alaisena henkilöautoa kuljettanut mies oli vain hetkeä aiemmin koukkaillut vaarallisesti vastaantulevien kaistalla, kertoo Itä-Suomen poliisilaitoksen tiedote.
Poliisi tapasi ilmoitetun henkilöauton Onkamon risteysalueelta ja pysäytti sen. Kuljettajan ajokunnon tarkastuksessa autoa kuljettanut mies puhalsi nolla promillea, mutta autosta pölähtänyt kannabiksen haju sekä miehen sekava käytös kiinnittivät poliisin huomion. Miehelle suoritettu huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen.
Samassa yhteydessä miehen hallusta löydettiin erinäisiä huumausaineita, ja rattijuopumuksen lisäksi häntä epäillään huumausainerikoksesta, sekä huumausaineen käyttörikoksesta.