Järvet ovat merkittävä osa Suomen maisemaa ja siten kaikille yhteistä omaisuutta. Vesistöjen äärelle on perustettu kylät ja kaupungit. Niiden rannoille on rakennettu mökit, huvilat ja leirikeskukset. Ne ovat inspiroineet taiteilijoita, kirjailijoita ja muusikoita.
Järvien pinnat heijastavat taivasta ja muuttuvat vuodenaikojen mukaan. Veden pinnasta rannalla asuva voi lukea säätiedot vain ikkunasta vilkaisemalla.
Järvet tarjoavat mahdollisuuden harrastaa liikuntaa ja nauttia vesiluonnosta. Uiminen, kalastaminen, soutaminen ja mökkeily ovat olennainen osa suomalaista elämäntapaa. Suppailu, melominen ja sukeltaminen ovat uudempia vesistöihin liittyviä harrastuksia. Järvet houkuttelevat myös matkailijoita kotimaasta ja ulkomailta. Vesistöjen äärelle rakennetaan palveluita, mikä luo työpaikkoja ja tuo tuloja yrityksille.
Järvien ekosysteemit ovat herkkiä niihin valuvien vesien ja ilmansaasteiden vaikutuksille. Paljon on jo tehty, ja esimerkiksi lapsuuteni kotijärven Kiteenjärven tila on varmasti parempi kuin vuosikymmeniin. Vaikka esimerkiksi jätevesien ravinnekuormaa on opittu hallitsemaan, vaikuttavat vuosikymmenten takaiset metsäojitukset yhä järviemme tilaan.
Tämän kesän aikana olen saanut osallistua moneen tilaisuuteen, joissa sekä kansalaisjärjestöt että viranomaiset ovat pohtineet toimia kirkasvetisten Karjalan Pyhäjärven ja Puruveden suojelemiseksi. Tulevaisuuden haasteena kun on lisäksi ilmastonmuutoksen mukanaan tuoma vesien lämpeneminen.
Eikä vesistöjen tilaan voi olla vaikuttamatta sekään, että jo toista vuotta jatkuvan vähäsateisen jakson jälkeen esimerkiksi Saimaan altaassa vesimäärä on valtavan paljon pienempi kuin normaalisti. Ainakin osa upokaslehtisistä vesikasveista on tänä kesänä päässyt rehottamaan aiempaa laajempina kasvustoina.
Järvien luontoarvojen säilyminen vaatii jatkuvaa huomiota ja yhteistyötä – niin viranomaisten, tutkijoiden kuin kansalaisten kesken.
Mirja Hurskainen