Ko­ti­maan kes­kus­te­lus­sa pu­hu­taan pal­jon las­ten oi­keuk­sis­ta, mut­ta yk­si pe­ru­sa­sia uh­kaa vä­lil­lä hä­mär­tyä: lap­sen tär­kein tur­va­paik­ka eli koti. Ei kou­lu, ei har­ras­tuk­set, ei yh­teis­kun­nan tu­ki­ver­kot, vaan ne ko­din ai­kui­set, jot­ka tun­te­vat lap­sen par­hai­ten. Ko­din rak­kaus, ra­jat ja ai­to läs­nä­o­lo ovat yhä se pe­rus­ta, jol­le tur­val­li­nen lap­suus ra­ken­tuu.

Lii­an usein ar­ki täyt­tyy kii­rees­tä, ruu­tu­a­jois­ta ja jat­ku­vas­ta suo­rit­ta­mi­ses­ta. Sil­ti yk­si­kään kän­ny­kän näyt­tö tai har­ras­tus ei voi kor­va­ta sitä tur­vaa, jon­ka lap­si saa, kun hä­nen van­hem­pan­sa ovat oi­ke­as­ti pai­kal­la – kat­so­vat sil­miin, kuun­te­le­vat ja aset­ta­vat sel­ke­ät ra­jat. Ra­kas­ta­vat ai­kui­set ei­vät jätä las­ta oman on­nen­sa no­jaan, vaan oh­jaa­vat, opas­ta­vat ja puut­tu­vat ai­na, kun on tar­ve. Ra­jois­sa ei ole en­si­si­jai­ses­ti kyse ra­joit­ta­mi­ses­ta, vaan vä­lit­tä­mi­ses­tä ja ra­kas­ta­mi­ses­ta.

On tär­ke­ää muis­taa, et­tei yh­teis­kun­ta voi toi­mia van­hem­muu­den si­jai­se­na. Se voi tu­kea, tar­jo­ta apua ja ol­la tur­va­verk­ko­na, mut­ta se ei voi kas­vat­taa. Lap­si op­pii elä­män tär­keim­mät asi­at ni­me­no­maan ko­to­na: mikä on oi­kein ja mikä vää­rin, mi­ten toi­sia koh­del­laan ja mi­ten omis­ta tun­teis­ta pu­hu­taan. Nämä tai­dot ei­vät syn­ny vi­ra­no­mais­pää­tök­sil­lä tai jär­jes­tel­män ra­ken­teis­sa, vaan ar­ki­sis­sa koh­taa­mi­sis­sa. Las­ten kas­va­tus­vas­tuu­ta ei voi siis siir­tää po­lii­sin, opet­ta­jan tai mui­den vi­ra­no­mais­ten teh­tä­väk­si.

Sik­si mei­dän ai­kuis­ten on py­säh­dyt­tä­vä ja muis­tet­ta­va, et­tä lap­set ei­vät tar­vit­se täy­del­li­siä van­hem­pia. Sen si­jaan he tar­vit­se­vat läs­nä ole­via, ra­kas­ta­via ja joh­don­mu­kai­sia van­hem­pia. Tur­val­li­nen lap­suus ei ra­ken­nu it­ses­tään. Se syn­tyy sii­tä, et­tä koti on paik­ka, jos­sa ai­kui­nen kan­taa vas­tuun­sa ja lap­si saa ol­la lap­si.

Täl­lä vii­kol­la vie­tet­tä­vä las­ten oi­keuk­sien viik­ko nos­taa an­sai­tus­ti esiin tee­man, jon­ka ei pi­täi­si unoh­tua kos­kaan: jo­kai­sel­la lap­sel­la on oi­keus tur­val­li­seen, ra­kas­ta­vaan ja hä­nen ke­hi­tys­tään tu­ke­vaan lap­suu­teen. Kam­pan­jat, ta­pah­tu­mat ja juh­la­pu­heet ovat tär­kei­tä muis­tut­ta­jia, mut­ta nii­den ydin­vies­ti on vie­lä tär­ke­äm­pi: las­ten oi­keu­det to­teu­tu­vat ar­jes­sa ja ko­deis­sa, jois­sa ai­kui­set ot­ta­vat vas­tuun­sa.

Koti kas­vat­taa. Niin sen kuu­luu ol­la, nyt ja tu­le­vai­suu­des­sa.

LAH­JA-ELI­NA VA­TA­NEN

alue- ja kun­nan­val­tuu­tet­tu (kesk.)

Tuu­po­vaa­ra