Metsästysseurat ovat tärkeä osa kylien toimintaa alueella. Monilla kylillä se ainoa yhdistys, jolla voi sanoa olevan aktiivista toimintaa. Juuri nyt kylät kuitenkin tyhjenevät kovaa vauhtia, ja niin vain käy myös metsästysseuroille. Moni metsästysseura käy juuri nyt taistelua olemassaolostaan, johtokuntiin ei tahdo saada toimijoita millään. Eikä edes seuran alueella enää monia aktiiveja vaikuta, jos niin on, saa yhdistys onnitella itseään.
Ongelma ei ole aivan kotikutoinen, vaikka moni yhdistys on jumissa vanhoissa säännöissään, ja iäkkään jäsenistönsä uppiniskaisissa mielipiteissä. Meihin metsästäjiin vaikuttaa yleinen asenneilmapiiri, hallinnon heikkous, aluepolitiikka ja moni muu meistä riippumatonkin tekijä vahvasti. Asia on kasvukeskusten ympärillä aivan erinäköinen kuin meillä, mutta tätä aluetta ei voi sanoa kasvavaksi missään muussa, kuin rauhallisuudessa.
Ongelmia yhdistysten toiminnalle tuottaa myös kovenevat kustannukset erityisesti maanvuokrauksessa. Isot metsänomistajat, erityisesti yhtiömuotoiset, vaativat metsästysmaistaan hehtaariperusteista vuokraa seuroilta, ja tämä asettaa pienet yhdistykset kovaan paikkaan. Jäsenmaksuille olisi muutakin käyttöä kuin lahjoitella jäsenmaksutuotot yhtiöille metsästysoikeutta vastaan. Varsinkin jos seuralla on kiinteistöjä ylläpidettävänä.
Suurin ongelma on kuitenkin vähenevä jäsenkunta, joka ei enää tahdo jaksaa kantaa yhdistyskuormaa.
Mitä siis on tehtävissä, jotta metsästysseurat pystyvät täyttämään sen tärkeimmän tehtävän, metsästysmahdollisuuden tarjoamisen jäsenistölleen? Moni on myynyt kiinteistöt. Hyvin monessa on nostettu jäsenmaksuja, ne hipovat satasta vuodessa jo useammassa yhdistyksessä. Nämä ovat keinoina ihan käypiä, mutta ennen pitkää vain tekohengitystä. Yhdistyksen pitää pystyä tuottamaan jotain enemmän, jotta velvoitteet saadaan hoidettua.
Talkootyö voi olla vielä vastaus jossain, haetaan seuralle talkoilla hilloa vaikka lumia katoilta pudottamalla. Tai liikenteenohjaushommissa kylähulinoissa. Näin puristetaan viimeisetkin mehut irti niistä muutamista aktiiveista, joita yhdistyksissä vielä heiluu.
Mielestäni ainoa järkevä vastaus ja toimi metsästysmahdollisuuden turvaamiseksi perinteisissä metsästysseuroissa on kuitenkin yhdistysten yhteenliittyminen. Sillä toimella on sekä yhdistyksen rahavirtoja tukeva vaikutus jäsenmäärän lisääntyessä, että metsästysmahdollisuus paranee laajenevan alueen ansiosta. Bonuksena se, että jos lähivuosina mahdollistuu karhun metsästys, on laaja alue entistä tärkeämpi etu, ja yhdistyksillä parempi edellytys saada kassaansa täytettä vierasmetsästäjien kukkaroista. Juuri muita mahdollisuuksiahan ei alueella suoraan metsästysansaintaan olekaan, kuin karhujahti.
Uskon että alueen metsästysseuroilla on kohtuulliset pärjäämisen mahdollisuudet liittymillä. Kun alue on 20-30 tuhatta hehtaaria, nykyisen neljän tuhannen sijaan, se vetää porukkaa myös kauempaa ja toiminta mahdollistuu.
Laittakaapa seurat hynttyyt yhteen, niin hommaan löytyy uusi draivi ihan itsestään. Niin ainakin uskon.
MIKA PIIROINEN
Tohmajärvi, Värtsilä