Seit­se­män­vuo­ti­as lap­si sei­soo leik­ki­ken­tän reu­nal­la. Hän ha­lu­ai­si liit­tyä mui­den las­ten leik­kiin, mut­ta ei­li­nen ko­ke­mus on vie­lä tuo­rees­sa muis­tis­sa. "Sä et voi ol­la mu­ka­na, kun sä oot eri­lai­nen." Sa­nat oli­vat yk­sin­ker­tai­set, mut­ta nii­den pai­no oli val­ta­va.

Kyse ei ole vain yk­sit­täi­sis­tä sa­nois­ta – kyse on lap­sen tur­val­li­suu­den tun­teen mu­re­ne­mi­ses­ta ja oi­keu­des­ta ol­la oma it­sen­sä. Kun lap­si koh­taa tois­tu­vas­ti syr­jin­tää, se nä­kyy kai­kes­sa: uni on le­vo­ton­ta, kes­kit­ty­mi­nen vai­keu­tuu ja roh­keus ko­keil­la uu­sia asi­oi­ta ka­to­aa. Iden­ti­tee­tin ke­hi­tys, jon­ka pi­täi­si ol­la iloi­nen mat­ka it­sen­sä löy­tä­mi­seen, muut­tuu kamp­pai­luk­si pii­lou­tu­mi­ses­ta.

Me ai­kui­set luom­me sen maa­il­man, jos­sa lap­set kas­va­vat. Kun ai­kui­nen kä­ve­lee ohi syr­jin­tä­ti­lan­tees­sa sa­no­mat­ta mi­tään, lap­si op­pii, et­tä tämä on hy­väk­syt­tä­vää. Kun taas ai­kui­nen py­säh­tyy ja osoit­taa, et­tä jo­kai­nen lap­si on ar­vo­kas, hän opet­taa jo­tain pal­jon tär­ke­äm­pää kuin pel­kän sään­nön.

Var­hai­nen puut­tu­mi­nen al­kaa ha­vain­noi­mi­ses­ta ja läs­nä­o­los­ta. Em­me ohi­ta ti­lan­tei­ta ajat­te­le­mal­la, et­tä lap­set sel­vit­tä­vät asi­an kes­ke­nään. Kun huo­maam­me lap­sen jää­vän ul­ko­puo­lel­le, roh­kai­sem­me hän­tä mu­kaan. Kun kuu­lem­me louk­kaa­via sa­no­ja, py­säh­dym­me: "Mitä äs­ken ta­pah­tui? Mil­tä si­nus­ta tun­tui?" Kun lap­si us­kal­taa ker­toa, kuun­te­lem­me, us­kom­me ja sa­nom­me ää­neen: "Tuo ei ole ok. Meil­lä jo­kai­nen on yh­tä ar­vo­kas."

Myös pie­net ar­jen va­lin­nat mer­kit­se­vät. Kir­jat, jois­sa on mo­nen­lai­sia per­hei­tä. Puhe sii­tä, et­tä eri­lai­suus on rik­kaus. No­pea re­a­goin­ti en­sim­mäi­seen pois­sul­ke­mi­seen es­tää sen ker­tau­tu­mi­sen.

Va­lit­sem­me joka päi­vä, mil­lai­ses­sa maa­il­mas­sa lap­sem­me kas­va­vat – va­li­taan sel­lai­nen, jos­sa jo­kai­nen lap­si kuu­luu jouk­koon.

IRIS DAMSTÈN

Tu­ki­hen­ki­lö­toi­min­nan koor­di­naat­to­ri

MLL:n Jär­vi-Suo­men pii­ri