”Ei tuo­mit­se se, joka ym­mär­tää. Mut lau­lu­kin syö­miä se­lit­tää ja ih­mi­set tois­tan­sa lä­hem­mäs vie. Sen kaut­ta käy Ju­ma­lan tie."

Ei­no Lei­no

Ki­teen ka­ma­ri­kon­sert­tien vuo­tui­nen sar­ja käyn­nis­tyi vuon­na 2012. Ha­vo­las­sa, Hyy­piin­jär­ven ja Ki­teen­jär­ven kan­nak­sel­la, kon­ser­tit sai­vat al­kun­sa Ha­ku­lis­ten per­heen yh­tei­ses­tä mu­si­soin­nis­ta. Per­heyh­teys on säi­ly­nyt. Vii­ti­sen­tois­ta vuot­ta ke­säi­sin Pa­ja­rin­mä­en ku­pees­sa on soi­nut ylen­tä­vä ja nau­tin­nol­li­nen mu­siik­ki.

Esi­tyk­set ovat ol­leet juu­ri sel­lai­set kuin nii­tä aluk­si esi­tet­tiin yh­teen kuu­lu­nee­seen lä­hi­pii­riin. Nyt kon­sert­tiin on tul­tu eri puo­lil­ta maa­ta – jopa ul­ko­mail­ta saak­ka.

Ka­ma­ri tu­lee krei­kan kie­len sa­nas­ta kamá­ra – hol­vat­tu huo­ne. Mu­siké tékhne tar­koit­ti an­tii­kis­sa ”muu­sain tai­det­ta”, eli sä­vel­ten li­säk­si ru­nout­ta ja tans­sia.

Veijo Hurskainen

Mo­net fi­lo­so­fit ovat pi­tä­neet mu­siik­kia eri­tyi­se­nä tai­tee­na. Pla­to­nin mie­les­tä mu­siik­ki ku­vaa ih­mi­sen luon­net­ta. Oi­ke­an­lai­nen mu­siik­ki kas­vat­taa hy­vee­seen. An­tii­kin hy­veet­hän oli­vat hy­vyys, kau­neus ja to­tuus. Aris­to­te­leen mie­les­tä mu­sii­kil­la on te­ra­peut­ti­nen vai­ku­tus. Su­san­ne Lan­ger ajat­te­li, et­tä mu­siik­ki on ”tun­teen lo­giik­kaa”. Se ei ker­ro tun­teis­ta, vaan an­taa niil­le muo­don. Vla­di­mir Janké­vitch kir­joit­ti, et­tä mu­sii­kis­sa on jo­ta­kin, mitä ei voi kos­kaan se­lit­tää toi­sin. Mu­siik­ki ylit­tää ”kä­si­tyk­sen kie­len”.

Mo­net nä­ke­myk­set ki­tey­ty­vät il­mai­suun: ”Ku­va­tai­teis­sa sym­bo­li osoit­taa koh­ti nä­ky­vää – mu­sii­kis­sa nä­ky­mä­tön al­kaa soi­da”.

Giu­sep­pe Ver­din Na­buc­cos­sa ”Va, Pen­sie­re” – or­jien kuo­ro – te­kee juu­ta­lais­ten or­juu­den ku­vauk­ses­ta uni­ver­saa­lin. Sik­si se kos­ket­taa sy­väl­li­ses­ti kuu­li­jaa. Ih­mi­sen ek­sis­ten­taa­li ti­lan­ne saa muo­don.

Mu­siik­ki muis­tut­taa enem­män ik­ku­naa kuin pei­liä. Se hei­jas­taa ai­na joi­tain si­sim­mäs­täm­me. Sa­mal­la se avaa nä­ky­män koh­ti jo­tain, mikä ylit­tää mei­dät – trans­dent­ti­suus. Kris­til­li­ses­sä mys­tii­kas­sa (myös muis­sa us­kon­nois­sa) on py­hyyt­tä ku­vat­tu ys­tä­vä­nä, joka on läs­nä, mut­ta saa­vut­ta­mat­to­mis­sa. (Vrt. Kai­ja Saa­ri­a­hon oop­pe­ra: Kau­kai­nen ys­tä­vä)

Mu­siik­ki on ai­na ai­ko­jen alus­ta ol­lut ko­ko­a­va voi­ma: yh­tei­set rii­tit, ri­tu­aa­lit, siir­ty­mät ti­las­ta toi­seen, ilon ja su­run het­ket, jne. Vi­ron lau­lu­juh­lat pi­ti­vät koos­sa ko­ko­nai­sen kan­san. Vaik­ka mie­hit­tä­jät tu­ho­si­vat ro­vi­oit­tain kir­jo­ja ja, vaik­ka äly­mys­töä ja kult­tuu­ri­vä­keä vie­tiin Si­pe­ri­aan kan­san iden­ti­teet­ti ei sor­tu­nut.

Veijo Hurskainen

Ka­ma­ri­mu­siik­ki eriy­tyi omak­si tai­teen­la­jik­seen 1700-lu­vul­la. Ka­ma­ri­mu­siik­ki on ra­jat­tu in­tii­mi ta­pah­tu­ma. Koh­taa­mi­nen on ai­na kes­ki­ös­sä. Jou­sik­var­te­tos­sa ku­kin kuun­te­lee tois­ta. Jo­kai­nen soin­tu on it­se­näi­nen ja sa­mal­la riip­pu­vai­nen toi­sis­ta. Tämä ei rii­tä. Soit­ta­jat ovat yh­tey­des­sä kuun­te­li­joi­den kans­sa. Ja päin­vas­toin. Vain to­del­li­nen to­tuus mah­dol­lis­taa vuo­ro­vai­ku­tuk­sen il­man jyrk­kiä ra­jo­ja tai ra­ja­ton­ta kaa­os­ta. An­tii­kin tar­koit­ta­ma to­tuus on yh­tei­se­nä ko­ke­muk­se­na läs­nä. Näin jo­kai­nen kon­sert­ti on ai­nut­ker­tai­nen ta­pah­tu­ma, kos­ket­ta­va ja jät­tää jäl­jen muis­tiin.

Ka­ma­ri­mu­siik­ki ei ole uni­ver­saa­lin ko­ke­muk­sen, esim. oop­pe­ran, vas­ta­koh­ta. Se on sen tii­vis­te­tyin muo­to. Uni­ver­saa­lius ei il­me­ne suu­res­sa jou­kos­sa. Se il­me­nee kes­ki­näi­ses­sä yh­tey­des­sä hil­jai­suu­des­sa, yh­tei­ses­sä hen­gi­tyk­ses­sä. Yleen­sä ka­ma­ri­mu­siik­kia pi­de­tään kaik­kein vaa­ti­vim­pa­na ja sa­mal­la in­hi­mil­li­sim­pä­nä mu­sii­kin muo­to­na.

Veijo Hurskainen

Tä­män vuo­den kon­sert­te­ja oli kak­si ke­sä­kuus­sa. Kon­sert­tien juon­ta­ja­na toi­mi Han­na-Lee­na Sa­vo­lai­nen. Han­na-Lee­na oli val­mis­tu­nut äs­ket­täin psyyk­ki­sek­si val­men­ta­jak­si. Oh­jel­man sy­vä­ta­son vies­ti ku­van­nee hy­vin tätä. Mu­sii­kis­sa me­nim­me sy­väl­le it­seem­me, mut­ta lop­pu­hui­pen­nuk­ses­sa Me­ri­kan­non vals­si an­toi ti­lan ja tien pa­luu­seen tä­hän het­keen. Kon­ser­tis­sa Han­na-Lee­na soit­ti Ha­vo­lan flyy­ge­liä an­tau­muk­sel­la ja kau­niis­ti. Han­na-Lee­na toi­mii pi­a­non­soi­ton opet­ta­ja­na Tam­pe­reel­la.

Jo­han­nes Ha­ku­li­sen viu­lu oli L.Bi­si­ach/CB Gu­a­dag­ni­ni, jos­sa osia vuo­sil­ta 1750 -1930. Vir­tu­aa­li­mai­nen Sol­vei­gin lau­lu oli jo­kais­ta kie­len näp­päys­tä myö­ten täy­del­li­nen ja puh­das. Sol­vei­gin lau­lus­sa Peer Gynt saa an­teek­si puo­li­sol­taan har­ha­ret­ket ja pe­tok­sen. Jo­han­nek­sen esi­tys on ar­mol­li­sem­pi kuin yleen­sä.

Veijo Hurskainen

Lau­ri Sa­vo­lai­sen inst­ru­ment­ti­na oli alt­to­viu­lu. Hän on toi­mi­nut Tam­pe­re Fil­har­mo­ni­an alt­to­viu­lun soit­ta­ja­na kym­me­nen vuot­ta. Nyt hän on val­mis­tu­mas­sa dip­lo­mi-in­si­nöö­rik­si. Toi­vot­ta­vas­ti viu­lu ei jää sei­näl­le.

Han­nu-Heik­ki tun­ne­taan nyt Ki­teel­lä mies­kuo­ron joh­ta­ja­na sekä kant­to­ri-ur­ku­ri­na Ki­teen kir­kos­sa. Hä­nen lau­lun­sa: ”Suo­ma­lai­nen vie­raan­va­ra”, joka on Ilk­ka Kuu­sis­ton sä­vel­tä­mä oli jopa te­at­te­ri­mai­nen ja oop­pe­ra­e­si­tys (mikä muis­ti, mis­sä iäs­sä!).

Kon­sert­ti al­koi Max Bruc­hin kak­sois­kon­ser­tol­la, e-mol­li. Se loi suh­teen soit­ta­jien ja kon­sert­tiy­lei­sön vä­lil­le.

Kon­ser­tin hui­pen­nus tun­tui en­nen tau­koa tul­leen lii­an ai­kai­sin Sol­vei­gin lau­lus­sa. Näin kui­ten­kaan ei ol­lut. Clau­de De­bus­syn Haa­vei­lu, Gab­riel Faurén Unen jäl­keen sekä J.S. Bac­hin Ave Ma­ria vei­vät kuu­li­jat ai­na sy­vem­mäl­le omaan mie­leen. Unen jäl­keen haa­veet ja val­veil­la vain muis­to va­los­ta, jo­hon ra­kas­tet­tu oh­jaa. Ja sit­ten uni kat­ke­aa.

Bac­hin / Gou­no­din Ave Ma­ri­an la­ti­nan­kie­li­nen teks­ti päät­tyy: ”San­ta Ma­ria, Ma­ter Dei, ora pro no­bis pec­ca­to­rius nunc et in hora mor­tis nost­rae”. Soit­ta­jien har­mo­ni­nen esi­tys an­toi toi­voa ja läm­pöä.

Kai­ken kaik­ki­aan tai­ta­vas­ti soi­tet­tu ja an­tau­muk­sel­la lau­let­tu mu­siik­ki an­toi ti­laa kun­kin mu­ka­na ol­leen omaan si­säi­seen hil­jai­suu­teen – it­sen­sä kuu­le­mi­seen mu­sii­kin avul­la.

Veijo Hurskainen

En­nen lop­pu­hui­pen­nus­ta kuu­lim­me J.W.Go­et­hen ru­noon ”Erl­kö­nig” te­ke­män Franz Schu­ber­tin sä­vel­lyk­sen. Schu­bert sä­vel­si sen 18-vuo­ti­aa­na. Jo­han­nes ja Lau­ri soit­ti­vat te­ok­sen kah­des­taan viu­luil­la. Lau­ri Sa­vo­lai­nen loih­ti alt­to­viu­lul­la tau­ko­a­mat­to­man kol­mi­soin­nun kuin he­vo­sen lauk­ka. Tämä vaa­ti eri­tyis­tä osaa­mis­ta, kos­ka yleen­sä vai­ku­tel­ma saa­daan ai­kaan pi­a­nol­la. Sit­ten py­säh­dys: …in sei­nen Ar­men das Kind war tot”. Kuu­li­jat oli­vat nyt sy­väl­lä it­ses­sä.

Psy­ko­lo­gi­nen pää­tös kon­ser­til­le oli kuin te­ra­pi­ais­tun­to. Os­kar Me­ri­kan­non Ke­säil­lan vals­si oli pa­luu tä­hän het­keen sy­väl­tä omas­ta maa­il­mas­ta. Yk­sin­lau­lu, kuo­ro ja soi­tin­ten eri­lai­set sä­vyt ”rä­jäyt­ti­vät” ylei­sön. Aluk­si ly­hyt hil­jai­suus, sit­ten hie­noi­sia ta­pu­tuk­sia, sen jäl­keen hi­taas­ti sei­saal­leen nous­sut kuu­li­ja­kun­ta – mil­tei lop­pu­mat­to­mat ta­pu­tuk­set ja bra­vo­huu­dot.

Ki­tee­läis­ten soi­si ole­van yl­pei­tä alu­een kult­tuu­ri­tar­jon­nas­ta. Se kan­taa toi­vot­ta­vas­ti tu­le­vai­suu­des­sa­kin.

Ru­non ja Su­ven päi­vä­nä

Vei­jo Hurs­kai­nen, Tuu­su­la

Ku­vat:

Han­na-Lee­na, Jo­han­nes ja Lau­ri kon­ser­tis­sa 2026

Han­nu-Heik­ki ja Ma­riia Ber­tus kon­ser­tis­sa 2018

Il­po Las­pas kon­ser­tis­sa 2017

Mark Re­ding ja Eri Ike­da Re­ding kon­ser­tis­sa 2017