Voin sanoa syntyneeni sikäli mielenkiintoiseen aikaan, että olen päässyt seuraamaan tekniikan kehitystä ihan aitiopaikalta. Kun olin alakouluikäinen, kaverin sai ulos leikkimään käymällä tämän ovella pyytämässä tai lankapuhelimella soittamalla, koska matkapuhelimia ei vielä ollut. Tosin olimme sikäli edistyksellisiä lapsia, että teimme sellaiset kotia leikkiessämme. Pitihän sinne "kotiin" pystyä soittamaan, kun oli tekemässä työmatkaa junan virkaa toimittavalla puutarhakeinulla. Talouspaperirullan hylsy vain litteäksi, sen toiselle puolelle tussilla numeronäppäimet ja ylälaitaan teipillä pilli antenniksi.
Ulkona oltiin paljon, leikittiin milloin mitäkin pihapeliä ja jos oltiin sisällä, niin ruutuaikaa kertyi lähinnä Pikku Kakkosesta, Tao Tao -pienestä pandakarhusta, Peukaloisen retkistä tai tohtori Sykeröstä. Alkuun ei televisiokanaviakaan ollut kuin kaksi! Maailma laajeni, kun erään koulupäivän jälkeen oli kotiin ilmestynyt VHS-videonauhuri. Kirkonkylälle muuton jälkeen oli soittamiseen tarjolla puhelinkoppeja ja yleisöpuhelimia, jos tuli tarve soittaa eikä ollut kotona. Alkuun ne toimivat kolikoilla ja myöhemmin puhelut maksettiin puhelukorteilla, joista sai sitten saldon nollautuessa keräilykortin.
Kahdeksannella luokalla otin koulussa valinnaiseksi tietotekniikan. Se oli aikaa, jolloin tiedostot tallennettiin levykkeille, lerpuille tai korpuille. Olin ainoa tyttö poikien joukossa ja jo ensimmäisellä tunnilla tuntui, että nyt ollaan jonkin suuren äärellä ilman internetiäkin, sen yleistymiseen kului vielä pari vuotta. Kotikonetta meille ei ennättänyt tulla ollenkaan minun kotona asuessa. Ensimmäisen matkapuhelimen sain kun lähdin ammattikouluun toiselle paikkakunnalle. En toki vielä omaa, vaan se Nokia oli lainassa äidin kaverilta. Ensimmäiset kännykät olivat ominaisuuksiltaan melkoisen yksinkertaisia nykypäivän älypuhelimiin verrattuna. Niissä mieleenpainuvimpia ominaisuuksia oli, että tekstiviestin maksimipituus oli 160 merkkiä ja akun kesto oli mieletön. Pienelle, värittömälle näytölle pystyi ostamaan yksinkertaisia kuvia ja soittoäänien hankkimiseenkin sai rahaa kulumaan. Käyttökulut pidettiin aisoissa saldorajalla ja matopeli saattoi hyvinkin olla puhelimen ainoa. Ja nettiä ei tietenkään ollut.
Noiden lisäksi on tapahtunut hyvin paljon muutakin, sillä kehitys on ollut melkoista. Se on tuonut tullessaan hyviä asioita ja ihmiskunnan mahdollisuudet tuntuvat rajattomilta. Mutta kyllä pienellä haikeudella muistelen myös menneitä, jolloin elämä tuntui yksinkertaisemmalta ja sen täyttivät toisenlaiset asiat.
Sari Pitko
sari.pitko@kotikarjala.fi