Tu­lin Koti-Kar­ja­lan ke­sä­toi­mit­ta­jak­si nel­jäk­si kuu­kau­dek­si vuon­na 2023. Seu­raa­van vuo­den ke­vää­seen saak­ka toi­min leh­den avus­ta­ja­na, kun­nes maa­lis­kuus­sa 2024 aloi­tin leh­den kuu­kau­si­palk­kai­se­na toi­mit­ta­ja­na.

Nyt vuo­den­vaih­tees­sa työ­so­pi­muk­se­ni päät­tyy. Olen työs­ken­te­lyn ohes­sa opis­kel­lut mat­kai­lu­a­laa ja per­heem­me suun­ni­tel­mis­sa on joko ke­vääl­lä tai ke­säl­lä muut­taa pää­kau­pun­ki­seu­dul­le.

Pai­kal­lis­leh­den toi­mit­ta­ja­na työs­ken­te­ly on an­ta­nut ai­van us­ko­mat­to­man hie­non mah­dol­li­suu­den tu­tus­tua tä­hän seu­tu­kun­taan ja sen ih­mi­siin. Har­vas­sa työs­sä pää­see ta­paa­maan niin mo­nen­lai­sia ih­mi­siä eri­lai­sis­sa elä­män­ti­lan­teis­sa ja vie­lä­pä suh­teel­li­sen laa­jal­la maan­tie­teel­li­sel­lä alu­eel­la.

Olen kir­joit­ta­nut jut­tu­ja val­tuus­to­jen ko­kouk­sis­ta, ties­sä ole­vas­ta kuo­pas­ta, va­si­koil­le suun­na­tus­ta na­ve­tas­ta, au­ton al­le jää­neis­tä lin­nuis­ta, pai­kal­li­sis­ta yri­tyk­sis­tä, pi­ha­kirp­pa­reis­ta ja mo­nen­lais­ta eri­lai­sis­ta ta­pah­tu­mis­ta. Li­säk­si olen ta­van­nut to­del­la mie­len­kiin­toi­sia ih­mi­siä hen­ki­lö­haas­tat­te­lu­jen pa­ris­sa. Toi­mit­ta­jau­ra­ni jän­nit­tä­vin het­ki oli ta­sa­val­lan pre­si­dent­ti Ale­xan­der Stub­bin koh­taa­mi­nen ja ky­sy­myk­sen esit­tä­mi­nen hä­nel­le hä­nen Poh­jois-Kar­ja­lan vie­rai­lun­sa ai­ka­na.

Olen siis saa­nut kir­joit­taa Koti-Kar­ja­laan mo­ni­puo­li­ses­ti mitä eri­lai­sim­mis­ta ai­heis­ta. Muis­taak­se­ni vain yk­si jut­tui­de­a­ni on tor­pat­tu toi­mi­tus­pa­la­ve­ris­sa. Olin suun­ni­tel­lut kir­joit­ta­va­ni ju­tun erääs­tä vaat­tei­den ke­räys­laa­ti­kos­ta. Mi­nul­la oli sii­tä jo va­lo­ku­va­kin. Työ­ka­ve­rei­den hie­no­va­rai­sis­ta hy­myis­tä osa­sin tul­ki­ta, et­tä eh­kä täs­sä ei sit­ten­kään ol­lut riit­tä­väs­ti ai­nek­sia leh­ti­jut­tua var­ten.

Toi­mit­ta­jan työ on par­haim­mil­laan hie­noa ja tie­tyl­lä ta­paa se on unel­ma-am­mat­ti­ni. Toi­saal­ta sii­nä on myös asi­oi­ta, jois­ta en niin pal­jon pidä. Olin jo­kin ai­ka sit­ten va­paa-ajal­la­ni käy­mäs­sä tai­de­näyt­te­lys­sä Hel­sin­gis­sä. En saa­nut toi­mit­ta­jan roo­lia pois pääl­tä - huo­ma­sin kir­joit­ta­va­ni pääs­sä­ni ana­lyy­sia nä­ke­mäs­tä­ni ja poh­ti­va­ni ku­vaus­koh­tei­ta.

Myös po­jan es­ka­rin ta­pah­tu­mis­sa ja hä­nen har­ras­tuk­sis­saan mu­ka­na kul­kies­sa­ni huo­maan ole­va­ni hie­man ek­syk­sis­sä. Ei­kö mi­nun to­si­aan tar­vit­se ky­syä ke­nel­tä­kään mi­tään? Ei­kö tar­vit­se teh­dä muis­tiin­pa­no­ja? Voi­si­ko ka­me­ran ot­taa kä­teen edes jon­kin­lai­sek­si tur­vak­si?

Toi­saal­ta tun­tuu va­paut­ta­val­ta, kun saan osal­lis­tua eri­lai­siin ti­lai­suuk­siin hie­man ha­ja­mie­li­se­nä oma­na it­se­nä­ni työ­roo­lin si­jaan. Het­ken ai­kaa jou­tu­nen vie­lä to­tut­te­le­maan.

Tu­le­vai­suus hie­man jän­nit­tää, mut­ta olen kui­ten­kin hy­vil­lä mie­lin siir­ty­mäs­sä koh­ti uu­sia haas­tei­ta. Jat­kan Koti-Kar­ja­laan kir­joit­ta­mis­ta free­lan­ce­ri­na.

MIIK­KA KI­VI­NEN

miik­ka.ki­vi­nen@ko­ti­kar­ja­la.fi