Saakoon joulun sanoma olla ylimpänä joulun vietossamme. 1Joh.4 ”Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
Läheisten kohtaaminen, joululaulut, jouluvalot, piparin tuoksuiset joulupöydät ja kaikki muu perinne… Kaikki tämä on ihan hyvää. Entä, kun joulu on ohi, oliko joulun sanoma kuin sivuroolissa? Ehkä jossain joululaulussa mainittiin jopa Jeesus-nimi, tai kuultiin muun tohinan keskellä jouluevankeliumi, mutta se ei mennyt sydämen tasolle. Mikä ohjaa sisintämme? Onko sisikunnassa lukkoja, joita ei saa auki kuin seimen äärellä polvillaan.
Hän, Jumalan poika syntyi ihmiseksi tavallisten ihmisten keskelle ilman ihmisten juhlintaa. Hän kasvoi työläiskodissa. Hän valitsi lähimmiksi opetuslapsikseen moninaisen joukon, mm. kalastajia, verkon kutojia, teltan tekijän, sekä hyljeksityn tullimiehen. Ja kuitenkin hän oli kaikkien valtojen kuningas, mutta hänen kuninkuutensa ei ole ihmisten maailmasta. Me arvostamme maallista valtaa, voimaa ja voittajia. Hänen rakkaudestaan nouseva kuninkuus on kaikkensa antanutta rakkautta.
Verratkaamme sitä hetkeä, kun Jeesus-lapsi syntyi, tämän ajan joulun viettoon. Ymmärrämmekö sen, miksi Messiaan piti syntyä niin vaatimattomiin oloihin ja pakolaisuuteen. Kaikki oli näin ennustettu pyhissä kirjoituksissa ja kun aika täyttyi, kaiken piti tapahtua Jumalan pyhän tahdon mukaisesti.
Jeesus toi pelastussanoman, armon Evankeliumin. Hän sanoi, että rakasta lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi. Siksi joulun sanoma on hyvän tahdon juhla, joka koskee niin köyhiä kuin rikkaita, niin oppimattomia kuin oppineita.
PEKKA BARCK,
Kitee