Uutismedian liiton mielipidetutkimuksesta käy ilmi, että suomalaiset pitävät kotimaisen vapaan journalistisen median tuottamaa luotettavaa tietoa erittäin tärkeänä demokratialle. Iro Research Oy:n tekemän tutkimuksen vastaajista 92 prosenttia piti journalismia demokratialle tärkeänä ja 77 prosenttia erittäin tärkeänä.
Niin ikään 92 prosenttia vastaajista sanoo journalistisen median olevan tärkeää luotettavan tiedon saatavuudelle Suomessa, ja nimenomaan sanomalehdistön eli yksityisen uutismedian, arvioi demokratialle merkittäväksi 89 prosenttia.
Vastaajista 87 prosenttia kokee tärkeäksi, ettei Suomeen pääsisi syntymään uutiserämaita eli alueita ilman ainuttakaan paikallista uutismediaa. Suomalaisten medialukutaidon vahvistamiselle näkee tarvetta 90 prosenttia vastaajista.
Uutismedian liiton liittojohtaja Jukka Holmbergin mukaan suomalaiset arvostavat vapautta, itsenäisyyttä ja turvallisuutta. Hän arvioi, että viime vuosien poikkeusolot ja lähiympäristön esimerkit autoritaarisista valtioista ovat kirkastaneet vapauden merkitystä yksilöille ja yhteiskunnalle. Tutkimukseen vastanneista kolme neljäsosaa kertoo oman arvostuksensa sananvapautta kohtaan lisääntyneen viime vuosina. Neljä viidesosaa katsoo, että sananvapauden tila Suomessa on hyvä.
Kysymys vapaan demokraattisen yhteiskunnan uhattuna olemisesta jakaa mielipiteet: 55 prosenttia vastaajista ei koe uhkaa, 41 prosenttia taas kokee. Demokratiaa uhkaavina tekijöinä mainitaan mm. Venäjä, sota, valeuutiset, sananvapauden kaventuminen, perussuomalaiset, ääriaatteet ja -liikkeet, nykyinen hallitus ja populismi.
Demokratian säilymistä pitää tärkeänä 97 prosenttia vastaajista. Demokratian kerrotaan merkitsevän esimerkiksi vapautta, itsenäisyyttä, vastuuta, tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta, mahdollisuutta vaikuttaa, kansanvaltaa, vapaita vaaleja ja sananvapautta.
Kaksi kolmasosaa vastaajista kokee erityisesti sosiaalisessa mediassa kärjistyneen, vastakkainasettelua ruokkivan poliittisen keskustelun suureksi uhkaksi demokratialle. Kolmasosa vastaajista taas ei pidä tätä suurena uhkana.
15. syyskuuta vietettiin YK:n yleiskokouksen julistamaa kansainvälistä demokratian päivää. Päivän tarkoitus on muistuttaa päättäjiä ja jokaista yksittäistä ihmistä demokratian tärkeydestä. Uutismedian liitto lanseerasi demokratian päivänä uutuuspelin, joka alleviivaa journalismin merkitystä demokratialle. Pelejä lähetetään kaupunkien kirjastoihin ympäri maata kaikkien pelattavaksi.
M.V.