Olen ollut Koti-Karjalan toimittajana kesäkuun alusta. Loppu häämöttää, sillä viimeinen työpäiväni on perjantaina. Lauantaina pakkaan ja siivoan asuntoni Tohmajärven Onkamossa.
Minulle jäi Keski-Karjalasta erityisesti mieleen luonto. Koska olin viettänyt edellisen kesän mehiläistarhoilla Keski-Karjalan alueella, tiesin mitä odottaa. Eräs käännekohta oli pakettiauton ikkunasta hellepäivänä nähty Kesälahden kotiseutumuseo. Ajattelin, että tällaisissa maisemissa olisi mahtava työskennellä. Nuo viime kesän mielikuvat vaikuttivat luultavasti yllättävänkin paljon siihen, että hain alkuvuodesta Koti-Karjalaan töihin.
Kun tulin toukokuun lopussa Tohmajärvelle aloitin luonnollisesti luontotunnelmoinnilla. Lähettelin pyöräretkiltä kotiin Joensuuhun valokuvia potentiaalisista marjapaikoista ja hienoista vanhoista rakennuksista. Metsät tuntuivat hiljaisilta ja jotenkin villimmiltä kuin synnyinpaikkakunnallani Kuopiossa.
Upeinta Keski-Karjalan luonnossa on rehevyys ja vaihtelevuus. En tiedä, luovatko maaston muodot ja Laatokan vaikutus erityisiä pienilmastoja, mutta joka tapauksessa maisemat ja kasvillisuus yllättivät monta kertaa juttukeikoilla. Pikkuteitä ajaessani en koskaan osannut arvata, minkälaiset näkymät seuraavaan mäennyppylän laelta avautuisivat.
Toisaalta asuminen luonnon keskellä on aiheuttanut myös ristiriitaisia tunteita. Ne kiteytyivät jokunen viikko sitten retkellä Onkamossa. Epäilin flunssan olevan tulossa ja tajusin, että minulla ei ollut asunnossani mitään C-vitamiinia sisältävää. Tuskailin, että kauppaan on autolla 15 minuutin matka suuntaansa. Sitten ymmärsin, että oli puolukka-aika ja metsät täynnä marjoja. Kävelin Onkamontien varrelta 20 metriä metsään ja keräsin kourani täyteen marjoja. Sillä kertaa ei tarvinnut lähteä kauppaan.
Joensuussa käydessäni huomaan kuitenkin kaivanneeni urbaania ympäristöä. Tietoisuus siitä, että kauppa vieressä on auki 24 tuntia vuorokaudessa, luo turvaa. On myös kiva tietää, että esimerkiksi teatteriin voi halutessaan mennä. Tärkeää ei ole se, osallistuuko erilaisiin rientoihin, vaan se, että ne ovat mahdollisia. Isoissa kaupungeissa tämä onnistuu helpommin.
Toisaalta viimeksi eilen selasin poikani kanssa läpi netissä olevat mökkien myynti-ilmoitukset. Vain Keski-Karjalan alueelta.
P.S. Tämä ei jäänyt tähän. Jatkan lehden avustajana.
Miikka Kivinen
miikka.kivinen@kotikarjala.fi