Olen ol­lut Koti-Kar­ja­lan toi­mit­ta­ja­na ke­sä­kuun alus­ta. Lop­pu hää­möt­tää, sil­lä vii­mei­nen työ­päi­vä­ni on per­jan­tai­na. Lau­an­tai­na pak­kaan ja sii­vo­an asun­to­ni Toh­ma­jär­ven On­ka­mos­sa.

Mi­nul­le jäi Kes­ki-Kar­ja­las­ta eri­tyi­ses­ti mie­leen luon­to. Kos­ka olin viet­tä­nyt edel­li­sen ke­sän me­hi­läis­tar­hoil­la Kes­ki-Kar­ja­lan alu­eel­la, tie­sin mitä odot­taa. Eräs kään­ne­koh­ta oli pa­ket­ti­au­ton ik­ku­nas­ta hel­le­päi­vä­nä näh­ty Ke­sä­lah­den ko­ti­seu­tu­mu­seo. Ajat­te­lin, et­tä täl­lai­sis­sa mai­se­mis­sa oli­si mah­ta­va työs­ken­nel­lä. Nuo vii­me ke­sän mie­li­ku­vat vai­kut­ti­vat luul­ta­vas­ti yl­lät­tä­vän­kin pal­jon sii­hen, et­tä hain al­ku­vuo­des­ta Koti-Kar­ja­laan töi­hin.

Kun tu­lin tou­ko­kuun lo­pus­sa Toh­ma­jär­vel­le aloi­tin luon­nol­li­ses­ti luon­to­tun­nel­moin­nil­la. Lä­het­te­lin pyö­rä­ret­kil­tä ko­tiin Jo­en­suu­hun va­lo­ku­via po­ten­ti­aa­li­sis­ta mar­ja­pai­kois­ta ja hie­nois­ta van­hois­ta ra­ken­nuk­sis­ta. Met­sät tun­tui­vat hil­jai­sil­ta ja jo­ten­kin vil­lim­mil­tä kuin syn­nyin­paik­ka­kun­nal­la­ni Kuo­pi­os­sa.

Upein­ta Kes­ki-Kar­ja­lan luon­nos­sa on re­he­vyys ja vaih­te­le­vuus. En tie­dä, luo­vat­ko maas­ton muo­dot ja Laa­to­kan vai­ku­tus eri­tyi­siä pie­nil­mas­to­ja, mut­ta joka ta­pauk­ses­sa mai­se­mat ja kas­vil­li­suus yl­lät­ti­vät mon­ta ker­taa jut­tu­kei­koil­la. Pik­ku­tei­tä aja­es­sa­ni en kos­kaan osan­nut ar­va­ta, min­kä­lai­set nä­ky­mät seu­raa­vaan mä­en­nyp­py­län la­el­ta avau­tui­si­vat.

Toi­saal­ta asu­mi­nen luon­non kes­kel­lä on ai­heut­ta­nut myös ris­ti­rii­tai­sia tun­tei­ta. Ne ki­tey­tyi­vät jo­ku­nen viik­ko sit­ten ret­kel­lä On­ka­mos­sa. Epäi­lin fluns­san ole­van tu­los­sa ja ta­ju­sin, et­tä mi­nul­la ei ol­lut asun­nos­sa­ni mi­tään C-vi­ta­mii­nia si­säl­tä­vää. Tus­kai­lin, et­tä kaup­paan on au­tol­la 15 mi­nuu­tin mat­ka suun­taan­sa. Sit­ten ym­mär­sin, et­tä oli puo­luk­ka-ai­ka ja met­sät täyn­nä mar­jo­ja. Kä­ve­lin On­ka­mon­tien var­rel­ta 20 met­riä met­sään ja ke­rä­sin kou­ra­ni täy­teen mar­jo­ja. Sil­lä ker­taa ei tar­vin­nut läh­teä kaup­paan.

Jo­en­suus­sa käy­des­sä­ni huo­maan kui­ten­kin kai­van­nee­ni ur­baa­nia ym­pä­ris­töä. Tie­toi­suus sii­tä, et­tä kaup­pa vie­res­sä on au­ki 24 tun­tia vuo­ro­kau­des­sa, luo tur­vaa. On myös kiva tie­tää, et­tä esi­mer­kik­si te­at­te­riin voi ha­lu­tes­saan men­nä. Tär­ke­ää ei ole se, osal­lis­tuu­ko eri­lai­siin rien­toi­hin, vaan se, et­tä ne ovat mah­dol­li­sia. Isois­sa kau­pun­geis­sa tämä on­nis­tuu hel­pom­min.

Toi­saal­ta vii­mek­si ei­len se­la­sin poi­ka­ni kans­sa läpi ne­tis­sä ole­vat mök­kien myyn­ti-il­moi­tuk­set. Vain Kes­ki-Kar­ja­lan alu­eel­ta.

P.S. Tämä ei jää­nyt tä­hän. Jat­kan leh­den avus­ta­ja­na.

Miik­ka Ki­vi­nen

miik­ka.ki­vi­nen@ko­ti­kar­ja­la.fi