Isä­ni Vei­kon siir­ryt­tyä saat­to­hoi­toon hoi­va­ko­dis­sa syys­kuun en­sim­mäi­sel­lä vii­kol­la, lo­ma­vii­kol­la­ni, aloin kä­si­tel­lä asi­aa. Kos­ka en fluns­san ta­kia pääs­syt hän­tä kat­so­maan, lau­loin hä­nel­le näy­tet­tä­vik­si hen­gel­li­set lau­lut vi­de­ol­le. Seu­raa­val­la vii­kol­la töis­sä yh­te­nä päi­vä­nä mi­nua it­ket­ti ja su­ret­ti, kun ajat­te­lin, kuin­ka kau­he­an elä­män, eten­kin sen al­ku­tai­pa­leil­la lap­sie­vak­ko­na ko­via ko­kien, hän oli jou­tu­nut elä­mään. Sa­ma­na il­ta­na oi­val­sin, et­tä hä­nel­lä­hän oli ol­lut elä­mäs­sään kan­ta­via asi­oi­ta. Oli ol­lut tär­kei­tä ih­mi­siä, jot­ka oli­vat tu­ke­neet hän­tä lap­se­na ja nuo­re­na mie­he­nä, sekä yhä ai­kui­suu­des­sa.

Muu­tim­me per­hee­nä Ki­teel­le ja Kes­ki-Kar­ja­laan muu­al­ta ol­les­sa­ni noin 11-vuo­ti­as. Sik­si olen voi­nut tar­kas­tel­la myös ikään kuin ul­ko­puo­li­sin sil­min asi­oi­ta tääl­lä, toi­sin kuin eh­kä sel­lai­nen, joka ja jon­ka per­he ja suku ovat ”ai­na” asu­neet tääl­lä. Kä­si­tel­les­sä­ni isä­ni ti­laa huo­ma­sin Fa­ce­boo­kis­sa Ki­teen Pal­lon pos­tauk­sen, jos­sa kii­tet­tiin ja hy­väs­tel­tiin ku­lu­neen kau­den luk­ka­ri-Len­nu. Tuol­la vi­de­ol­la on erit­täin kau­nis, tun­tei­siin käy­vä Tuo­mas Ho­lo­pai­sen mu­siik­ki, ur­hei­lu­fan­faa­ri­ver­sio Night­wis­hin Sto­ry­ti­me-kap­pa­lees­ta, joka nos­ti vä­lit­tö­mäs­ti mie­lee­ni rak­kau­den ko­ti­seu­tuu­ni Ki­tee­seen. Kat­soin tuon hie­non, läm­min­hen­ki­sen vi­de­on uu­des­taan ja uu­des­taan: ur­hei­lu­ti­lan­tei­den se­los­tuk­set ja ’ai­na au­rin­koi­sen’ Ran­ta­ken­tän pe­li­ti­lan­ne­nä­ky­mät ke­säi­ses­sä il­ta-au­rin­gos­sa. Sa­mal­la to­te­sin, et­tä olen oi­ke­as­taan it­se­kin tä­män mai­ni­on pe­sä­pal­lon kas­vat­ta­ja­seu­ran kas­vat­ti, sain­han toi­mia lu­ki­o­lai­se­na sen mark­ki­noin­ti­tii­mis­sä kol­men muun luok­ka­ka­ve­ri­ni kans­sa, vuo­si­na 1992-1994.

Näis­tä kai­kis­ta aja­tuk­sis­ta syn­tyi kii­tos­kir­joi­tus, jon­ka jul­kai­sin jul­ki­se­na kiin­ni­tet­ty­nä jul­kai­su­na Fa­ce­book-pro­fii­lis­sa­ni. Ot­ta­kaa kaik­ki Te iha­nat ki­tee­läi­set ja ke­sä­lah­te­lai­set, kes­ki­kar­ja­lai­set, tämä kii­tos omak­sen­ne! Jot­kut Teis­tä voi­vat myös eri­tyi­ses­ti tun­nis­taa it­sen­sä ja toi­sen­sa hen­ki­löi­den ku­vauk­sis­ta. Sa­mal­la tämä on myö­häis­kes­ki-ikäi­sen Kii­tos lap­suu­des­ta ja nuo­ruu­des­ta, jon­ka me ikä­luok­ka­ni lap­set saim­me Ki­teel­lä ja Suo­mes­sa elää. Teks­ti­ni on siis jat­koa Ki­Pan vi­de­on esit­te­lyl­le, jos­sa to­te­an edel­lä mai­ni­tus­ti, kuin­ka it­se­kin olin ol­lut osa seu­ran ta­ri­naa ai­ka­naan.

***

Kit­teel­lä oli myös kou­luis­sa hie­no­ja, eri­no­mai­sia opet­ta­jia ja lu­ki­os­sa eri­kois­tu­mis­lin­jat. Edis­tyk­sel­li­se­nä oli tie­to­tek­niik­ka­pai­no­tus (sitä ol­len koo­daa­mi­ses­ta läh­tien tar­jol­la myös ylä­kou­lus­sa), sekä paik­ka­kun­nal­le so­pien laa­ja lii­kun­ta. Pu­hu­mat­ta­kaan upeis­ta to­ve­reis­ta, joi­den kans­sa sai käy­dä kou­lu­ja sekä ka­ve­reis­ta ja ys­tä­vis­tä iha­ni­ne per­hei­neen. Res­pect. Iso Kii­tos.

Nämä opet­ta­jat, eri­to­ten mu­sii­kis­sa ja lii­kun­nas­sa, vei­vät op­pi­lai­ta pro­jek­tei­hin, jois­sa me saim­me lois­taa, naut­tia, op­pia, ereh­tyä, ja op­pia sii­tä. Oli ala­kou­lus­sa mm. bän­di, oli muo­ti­näy­tök­set lu­ki­os­sa. Ala­kou­lus­sa­ni Pu­hok­ses­sa kaik­ki op­pi­vat bän­di­soi­ton al­keet nuot­ti­mer­kin­töi­neen, ja ylä­kou­lun ja lu­ki­on lii­kun­na­no­pet­ta­ja opet­ti nyky- ym. tans­si­la­je­ja ja veti sii­tä ker­hoa. Lu­ki­on äi­din­kie­len ja kir­jal­li­suu­den opet­ta­ja oli op­pi­kir­jan­te­ki­jä, kir­joit­ta­ja, sit­tem­min kir­jai­li­ja ja toh­to­ri.

Ku­va­tai­de- ja te­at­te­ri­ker­hois­sa sai lu­ki­o­lai­se­na to­teut­taa luo­vuut­taan. Kan­sa­lai­so­pis­to opet­ti rans­kaa, mis­sä oli haus­kaa. Om­pe­lin nah­ka­ta­kin ja -kin­taat sen kurs­sil­la.

Oli mo­nia kylä- ja taa­ja­ma-ala­kou­lu­ja, jois­sa siis niin ikään erit­täin hie­not opet­ta­jat, suu­ria per­soo­nia, joil­la oli omat vah­vat osaa­mi­sa­lu­een­sa, jois­ta he ei­vät sääs­tel­leet meil­le lap­sil­le ja nuo­ril­le op­pia ja­kaa; oi­kei­ta Kan­san­kynt­ti­löi­tä, suu­rel­la Sy­dä­mel­lä.

Kir­jas­to toi­mi niin kes­kus­tas­sa kuin asuin­taa­ja­mam­me kou­lun yh­tey­des­sä. Siel­tä saim­me me ah­mi­mi­si­käi­set lu­kea läpi ja lai­na­ta vaik­ka koko kir­jas­ton kir­jat, mu­kaan lu­kien sar­ja­ku­vat. Pie­nem­mät kuun­te­li­vat ka­se­teis­ta ää­ni­kir­jo­ja. Tie­tys­ti di­va­ri oli käy­tös­sä myös, ja kir­ja­kaup­pa. Ur­hei­lu­kau­pois­ta sai pol­ku­pyö­rää, suk­sia, ten­nis­mai­lat, yn­nä muu­ta.

Kii­tos isä­ni ko­ti­seu­tu, jon­ne hän ha­lu­si, ja jos­sa oli hä­nel­le tu­tut, rak­kaat ja läm­pi­mät ih­mi­set ja ky­läyh­tei­söt sekä seu­ra­kun­ta­si­sa­ruk­set. Kii­tos Ki­tee, Ke­sä­lah­ti, Kes­ki-Kar­ja­la.

Läm­min kii­tos eri­tyi­ses­ti Ke­sä­lah­den rak­kaat, jo kau­em­man ai­kaa sit­ten edes­men­neet isä­ni isä­hah­mot, jot­ka sä­tei­lit­te au­rin­koi­na läm­pöä meil­le ja li­säk­sem­me laa­jal­le ih­mis­jou­kol­le siel­lä mo­nin ta­voin. Ol­kaa siu­nat­tu­ja, Te hei­dän jäl­ki­pol­ven­sa, naa­pu­rin­sa, ky­lä­läi­sen­sä.

Kii­tos myös naa­pu­rit, ys­tä­vät, tut­ta­vat ja ky­län­mie­het niin kuin sa­no­taan. Kii­tos en­sim­mäi­set työ­pai­kat! Unoh­ta­mat­ta hie­no­ja yrit­tä­jiä ja am­ma­tin­har­joit­ta­jia, työ­läi­siä ja per­soo­nia, jot­ka toi­mit­te myös koko yh­tei­sön eteen. Ikui­nen muis­to. Voi­kaa hy­vin. Me­nes­tys­tä ja siu­naus­ta. Hy­myil­lään taas, kun ta­va­taan!

Tam­pe­reel­la syk­syl­lä 2024

Mar­ket­ta Lai­ti­nen o.s. Karp­pi

hum. kand.

Ki­pa­nat Team -sih­tee­ri 1992-94. ’KiPa-sy­dän’, ai­na