Pari viikkoa sitten julkaistiin uudet kansalliset ravitsemussuositukset. Tärkeimpänä nousi esiin suositus luopua prosessoiduista elintarvikkeista ja erityisesti leikkeleistä. Yleisesti paheksuttiin sitä, että nyt yritetään viedään makkaratkin suusta.
Suosituksiin reagoitiin tunteella. Tiukkoja ohjeita tekee mieli vastustaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilla todetaan kuitenkin suosituksista seuraavaa: Ravitsemussuositukset on tarkoitettu ammattilaisten työkaluksi ja suuntaviivoiksi väestölle. Hyvän ravitsemuksen voi toteuttaa lukemattomin eri tavoin, erilaisilla ruokavalioilla.
Lähestynkin uusia suosituksia positiivisesta näkövinkkelistä, sillä ne voisivat tukea kotimaista ruoan tuotantoa. Suositukset korostavat terveellisten, ympäristöystävällisten ja paikallisesti tuotettujen elintarvikkeiden merkitystä.
Vaikka suosituksissa kannustetaan vähentämään punaisen lihan kulutusta, niissä korostuu ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta vastuullisesti tuotetun kotimaisen lihan rooli. Kotimaisessa lihantuotannossa laidunnus ja nurmen käyttö rehuna edistävät kestävää maataloutta.
Suositukset korostavat kalan terveellisyyttä. Tämä voisi lisätä kysyntää kotimaiselle kalalle ja vähentää tuontilohen osuutta. Suomalaista luonnonkalaa, kuten silakkaa, särkeä ja ahventa, suositellaan käytettäväksi enemmän, mikä voi tukea kotimaista kalataloutta.
Uusissa ruokasuosituksissa korostetaan tuoreiden hedelmien, marjojen ja vihannesten syöntiä. Villiruokaa, kuten sieniä ja villiyrttejä, suositellaan myös osaksi terveellistä ruokavaliota. Tämä tukee suomalaisia marjanviljelijöitä ja edistää luonnon antimien keräämistä.
Suosituksissa painotetaan täysjyväviljan käyttöä. Kotimainen kaura on jo nyt suosittu ja vastuullinen vaihtoehto tuontiviljoille, kuten riisille ja kvinoalle. Kaikkien kotimaisten viljojen viljely edistää myös kansallista ruokaturvaa.
Kestävän kehityksen periaatteet, sesongin tuotteiden arvostus ja hiilijalanjäljen pienentäminen suosivat paikallisesti tuotettuja elintarvikkeita tuontituotteiden sijaan. Toivotaan, että kansallisen ravitsemussuosituksen myötä myös tuottajat ja viljelijät saisivat heille kuuluvan osuuden tuloksesta. Nyt tuotto menee pitkälti teollisuuden ja kaupan pussiin.
Mirja Hurskainen